Vinkkejä lukiolaiskannettavan kesälomalle

lukiolaiskannettava-koneetKesälomien koittaessa, myös lukiolaiskannettava saattaa päätyä pienelle kesätauolle. Usein kannettavan käyttö vähenee kesän aikana ja siksi esimerkiksi laitteen akun toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannattaa huomioida muutama seikka. 

Seuraavassa on vinkkejä Lukiolaiskannettavan hoivaamiseksi, jotta se on taas syksyllä opintojen jatkuessa täydessä terässä.

Laitteen puhdistus

Lukuvuoden aikana kannettava on ehtinyt matkustaa päivittäin repussa tai laukussa ja ollut päivittäin aktiivisessa käytössä. Siten laite on saattanut likaantua ja esimerkiksi kerätä pientä roskaa liittimiinsä. Kannettavaa onkin hyvä välillä puhdistaa esimerkiksi kaupoista löytyvillä elektroniikan puhdistukseen tarkoitetuilla liinoilla tai ihan vain tavallisella kevyesti kostealla puhdistusliinalla.

Selvästi märällä ja vetisellä liinalla laitetta ei kuitenkaan kannata kastella.

Tietokoneiden puhdistukseen tarkoitetut paineilmapullot ovat myös hyvä tapa putsata tietokoneen liittimet, tuuletusritilän ja näppäimistön raot pois irtoroskista.

Akun toimintakyvyn varmistaminen

Tietokoneen akun käytettävissä oleva kapasiteetti voi heikentyä, jos sen annetaan olla pitkään tyhjänä ja käyttämättömänä. Samoin jatkuva laturissa olo ei tee sille hyvää.

Mikäli käytät kannettavaa kesällä säännöllisesti ja akku pääsee latautumaan ja tyhjenemään normaalisti, ei mitään erityistoimia tarvita. 

Mikäli laite jää pitkäksi ajaksi käyttämättä, sen akku tyhjenee aina hiljalleen itsestään. Ongelmaa voi kiertää parilla eri vaihtoehdolla

  1. Käytä tietokonetta ja lataa akkua silloin tällöin, esimerkiksi kerran viikossa.
  2. Aseta tietokone ns. Shipping modeen, eli tilaan, jossa laitteen akku/virrankulku katkaistaan järjestelmässä. Shipping mode ei onnistu kaikilla akuilla, mutta sen voi kokeilla asettaa päälle seuraavasti
    1. Lataa ensin akku vähintään 80% varaukseen
    2. Sammuta tietokone ja liitä se laturiin
    3. Paina ja pidä pohjassa Windows ja Backspace (aka. askelpalautin / pyyhintänäppäin) -näppäimiä
    4. Laita tietokone päälle samalla pitämällä pohjassa edellä mainittuja näppäimiä
    5. Vapauta näppäimet kun HP-logo ilmestyy näytölle ja irrota virtalähde
    6. Sammuta tietokone

Kun laite otetaan seuraavan kerran käyttöön Shipping modesta, tulee se kytkeä ensimmäisellä käynnistyksellä virtalähteeseen/laturiin.   

 

Muistathan, että tukipalvelu auttaa sinua tarvittaessa näissä asioissa arkisin klo 8-16

tuki@opinsys.fi ja 0144591624

Hyvää kesää toivottaa Opinsys-tiimi